Hulluna hollantilaisiin

© 1995 Antti Ruotsalo

Artikkeli on julkaistu Whippet-Harrastajien lehdessä 4/1995.

Allekirjoittaneella oli mahdollisuus käydä 5. elokuuta Hollannissa katsomassa Hollannin mestaruuskilpailuja. Matkana oli 475 metriä ja kilpailupaikkana oli kuvankaunis ja siisti pieni kaupunki nimeltään Rijssen. Kauneus ei jäänyt pelkästään kaupungin varaan, sillä kilpailualue oli erittäin viehättävä ja kaunis. Radan nurmipinta oli kuin golfkentän viheriö, yhtä siisti ja hyväkuntoinen. Matkani onnistumisesta ja yleensäkin mahdollisuudesta päästä Hollantiin kisoja seuraamaan on kiittäminen O.T. Quick Action -kennelin Ritva Smith-Hirvosta.

Käytyäni kesäkuussa Belgiassa katsomassa MM-kilpailuja ja nyt Hollannissa seuraamassa heidän mestaruusjuoksujaan (syyskuussa myös EM-kilpailut), on todettava, että kilpailujen tekninen läpivienti oli kummssakin kilpailussa erittäin hyvin suoritettu. Paikkana Rijssen vain oli sata kertaa hienompi kuin Belgian St. Gillis - Waas, jonka kilpailualue vaikutti olevan jotakin täytemaata.

Hollannissa itse kilpailut olivat osaavalle kilpailuorganisaatiolle pelkkää rutiinia ja oli helppo nähdä, että kilpailuja on järjestetty satoja. Töppäilyjä en havainnut missään. Ainoa ihmetyksen aihe oli, miksi elektroniikan ja videon aikakaudella lähdöissä ilmoitetaan ainoastaan voittajan aika. Sekä kilpailuttajana että katsojana minua kiinnostavat kaikkien koirien ajat. Teoriassa tällaisessa systeemissä on mahdollista, että omistaja ei saa koskaan tietää koiransa aikaa virallisessa kilpailussa. Kuitenkin myös muilla kuin voittajan ajalla on mielestäni aina merkitystä. Miettikääpä, jos ravikilpailuissa ilmoitettaisiin vain voittajahevosen aika tai jos 100 metrin juoksukilpailussa vain voittajan ajalla olisi merkitystä. Tällaisessa järjestelmässä on melko hankalaa seurata oman koiransa kehitystä eri radoilla, jos ei tiedä (edes koiransa ennätystä), minkälaisia aikoja koira on aikaisemmin juossut. Tulospalvelu taitaakin olla niitä ainoita asioita, jossa suomalainen voi röyhistää rintaansa keskieurooppalaiselle kollegalleen, kun on kysymys vinttikoirakilpailuista.

Hollannin mestaruuskilpailuihin oli ilmoittautunut yllättävän vähän whippetejä: narttuja oli 17 ja uroksia 23. Kilpailussa kaksi whippetiä oli aivan omassa luokassaan. Nartuissa Homely Luck´s kennelin Jou Jou juoksi voittoon ajalla 31.72, ja uroksissa voiton vei Urvan v.d. Aloisepolder ajalla 31.54. Kilpailullisesti oli harmi, että oma suosikkini, Belgiassa räjähtävällä (kanuuna-)startillaan maailmanmestaruuden voittanut narttu Priscilla et Labora oli loukkaantunut eikä voinut osallistua kilpailuihin.

Olen tämän kesän seurannut tiiviisti hollantilaisten whippettien kilpailutuloksia. Sain Ritvalta Hollannin Whippet Clubin lehden vuosikerrat (6 kpl/vuosi) vuodesta 1988 alkaen ja tässä lehdessä on kaikki mahdolliset tulokset Hollannin kilpailuista. Lisäksi voittajan kohdalla on ilmoitettu tiedot sukutaulusta. Lyhyellä matkalla (350 metriä) olemme hollantilaisia enemmän jäljessä kuin pitkällä matkalla (480 metriä). Tämä johtuu siitä, että meillä juostaan vain muutama kilpailu vuodessa 280 metrin matkalla, loput kilpailut juostaan 480 metrin matkalla. Euroopassa kaikki arvokilpailut juostaan 350 metrin matkalla eivätkä suomalaiset whippetit tule pärjäämään EM- ja MM-kilpailuissa, mikäli Suomen Vinttikoiraliitto ei heti virallista Suomessa 350 metrin matkaa ja anna sille SM-arvoa. Lisäksi vaaditaan tietenkin, että kerhot kilpailuja anoessaan ottaisivat tämän huomioon ja anomukset tehtäisiin pääasiallisesti 350 metrin matkalle. Tulevaisuudessa meidän päämatkamme tulisi olla 350 metriä unohtamatta kuitenkaan kokonaan 480 metrin matkaa. Lyhyt matka (280 m) ei ole tarpeellinen whippetille muuten kuin kilpailuja palvelevana, harjoituksissa tehtynä vetoharjoituksena. Uskon näkemäni perusteella, että Suomen muutamat huippunartut ja -urokset pystyisivät kilpailemaan 480 metrin matkalla tasapäisesti finaalipaikoista hollantilaisten whippetien kanssa, mutta 350 metrin matkalla ne ovat valitettavasti kaukana perässä. Hollannissa juostaan vuosittain pitkällä matkalla ainoastaan kaksi kertaa (vaihtelee radan mukaan): 460-480 metrin matka, mestaruuskilpailut (yleensä elokuun alussa) ja viikkoa ennen yksi pitkän matkan kilpailu.

Matkani tarkoitus ei ollut pelkästään seurata kilpailuja. Olin jo kesäkuussa Belgian MM-kilpailuissa tutustunut joihinkuihin hollantilaisiin kasvattajiin ja nyt näin heitä koko joukon lisää. Olin suunnilleen "huuli pyöreänä" kun Homely Luck´s kennelin Adri de Kruis esitteli minulle kymmenkunta koiraansa. Hän puhui kuin "ruuneberi" ja esittelykierroksen kruununa oli tietenkin uljas urosperiyttäjä Carrera Federenko v. t. Jaagpaad. Kävimme myös Et Labora -kennelin Marie-Ange Hogerheiden juttusilla ja aiheena oli tietenkin narttujen maailmanmestari -95 Priscilla Et Labora. Mielestäni Marie-Angella on kennelissään Hollannin yksi kaikkien aikojen paras whippet (narttu) Nadia v.d. Hooge Bergh, jolla on tälläkin hetkellä neljä voimassa olevaa rataennätystä Hollannin radoilla. Rijssenin rataennätys 31.04 (475 m) on aivan uskomaton, ja se on juostu jo vuonna 1989.

Suzanne & John Hooftman Chandhara´s kennelistä kertoilivat myös kuulumisiaan penturintamalta. Heillähän tämä Q-pentue on aivan mahtava. Voittajakoiria lähes koko pentue, mikä on Hollannin tason tietäen melkoinen saavutus. Madame Hofstra, tuo uljas nainen Veni Vidi Vici´s -kennelistä on myös niittänyt mainetta erittäin menestyksellisellä kasvatustyöllään. Kennelistä on lähtenyt useita voittajakoiria. Tapasin myös Helsingin vuoden 1994 MM-kilpailujen voittajan Extra v.d. Ijsselvallein (uros) omistajat ja kasvattajat Henny & Jan Nieuwenhuissin. Heidän kennelistään tuli pentu Suomeen kesäkuussa ja odotamme innokkaasti, minkälainen juoksija tästä nartusta tulee.

Hollannin yksi parhaista (ehkä paras) urosperiyttäjistä on käsittääkseni Go-Tico v.t Loechte. Tapasin Go-Ticon omistajat herra ja rouva Bijlevelin, ja he olivat erittäin tyytyväisiä kuultuaan, miten Go-Ticon pojat Sökövintin Go-Gulliver & Go-Go ovat jättäneet erittäin nopeita jälkeläisiä radoillemme. Suomen tilaston kärkijuoksijat ovat lähes kaikki Go-Ticon jälkeläisiä, ja heillä olisi sanansa sanottavana Hollannissakin 480 metrin matkalla.

Tapasin Hollannin matkallani niin paljon mielenkiintoisia vinttikoiraihmisiä, että tästä jutusta tulisi mielettömän pitkä, jos kertoisin kaiken kokemani ja näkemäni. Monta mielenkiintoista nimeä jäi mainitsematta, mutta ehkä ensi kerralla? Hollantilaiset vinttikoiraihmiset tietenkin ihmettelivät, miten ihmeessä Suomesta tulee joku katsomaan heidän mestaruusjuoksujaan. Eräskin oli leikillisesti sitä mieltä, että olen rikas tai hullu. Joka tapauksessa ensimmäinen matkani Hollantiin, mutta ei varmasti viimeinen.

Mielestäni matkani oli kaikinpuolin erittäin onnistunut tulevaisuutta ajatellen ja sanoisinkin näin, että PERÄSTÄ KUULUU!

Juoksuterveisin
Antti Ruotsalo