Helmikuu
4. helmikuuta 2012
Viides MaXwinlandiasta lähtevä Hilivintteri on MaXwin Happyhour. Iso-H, pentueen piskuisin Hilivintteri, lentää aikaisin lauantaiaamuna Minna Ruotsalon kanssa Tanskaan. Hoo muuttaa Rikke Bankovin perheeseen. Hoo, jota aiotaan kutsua kotona Maxiksi, on valloittava persoona, johon kaikki ihastuvat. Pirteä ja sähäkkä poitsu, joka rakastaa ihmisiä ja lällyämistä. Max-nimen poika saa sen vuoksi, että kotonaan sillä on greyhound-kavereita Riken harrastaessa greyhound racingiä ja kasvattaessa greyhoundeja. Poitsu tarvitsee ison nimen temmeltäessään grey-porukassa. Nimeen on vaikuttanut myös Maxin kennelnimi MaXwin. Sattuupa olemaan niinkin, että Maxin isän Blits v.d. Spaarne Meuten kutsumanimi on myös myös Max. Maxia kerrakseen, tästä olemme iloinneet yhdessä Blitsin omistajien Hanneke ja Hans Geutjesin kanssa :)
Meiltä on aiemminkin kysytty muutamaan otteeseen pentua ulkomaille eri ihmisten toimesta - tälläkin kertaa useampaan maahan ja pariin eri maanosaankin - mutta olemme olleet nihkeitä myymään pentujamme pois Suomesta. Etenkin "takaisin" Keski-Eurooppaan, jossa samansukuisia koiria riittää. Ensimmäisestä V-pentueestamme kaksi koiraa asuu Ruotsissa. Rikke vain oli sinnikäs sissi, joka ei antanut periksi :) Niinpä päätimme, että yksi poitsu muuttaa Tanskaan. Ihanaa on, että meillä on mahdollisuus jo heti ensi kesänä nähdä Max, sillä Rikellä perheineen on tarkoitus tulla kilpailemaan greyhoundiensa kanssa Suomeen. Rikke oli myös viime kesänä kilpailemassa Suomessa - voittoisasti CGRC:n Euroopan Derbyssä Turussa.
Maxin kanssa Tanskaan lentää siis Minna Ruotsalo. Reilu vuorokausi tulee vietetyksi Riken perheessä ja sunnuntaina takaisin kotiin - varmaankin tippa linssissä. Alun perin oli tarkoitus, että kenneltyttö Emmi Syrjänen lähtee mukaan, mutta päivystysvuoro Eläinsairaalassa esti harmillisesti nämä aikeet. Aikaisin tänään Minna lähtee siis viemään iloa ja onnea Tanskaan MaXwin Happyhourin muodossa :) Kyllä on Rikke tätä päivää odottanutkin! Nyt saa poitsunsa kotiin.
2. helmikuuta 2012
Seuraava satsi Hilivinttereitä lähti tänään uusiin koteihinsa. Ensimmäisenä matkaan lähti MaXwin Hooligan, joka muutti Stenroosin perheeseen Lemuun. Tämä komea hulikaanipoikamme, jota kutsuttiin pentulaatikossa ja -aitauksessa Jöötiksi, tottelee nykyään nimeä Huli. Tai ainakin opettelee tottelemaan. Hulilla on kodissaan kolme whippet-kaveria, joista nuorimmaisena Hulin Freida-äidin veli MaXwin Fantom. Äidillistä huolta Hulista pitävät whippet-tytöt Wilma (Woodbrook's Swansea) ja Sisko (Vikkelkint Färiline). Huli saa hyvän kaverin myös nuoresta Eikka Stenroosista. Eikalla lienee takataskussaan jo muutama temppu, joita Hulille olisi tarkoitus opettaa. Ekaluokkalainen Eikkahan on kommenteillaan valloittanut mm. MaXwin-tyttöjen eli Minna Ruotsalon ja Emmi Syrjäsen sydämet. Nuorimies oli tuuminut Hilinvinttereiden työnimet kuultuaan, että nimien takana olevat MaXwin-tytöt ovat filosofeja :) MaXwin-tytöt fanittavat Eikkaa! Toivotamme oikein paljon iloa ja onnea raitapaita Hulille perheineen yhteiseloon :)
Toisena Hilivintterinä matkaan lähti MaXwin Hurricane, joka muutti Riitta Suomisen perheeseen Naantaliin. Upeaa Hurricaneamme kutsuttiin pentulaatikossa ja -aitauksessa Förstiksi, koska poika syntyi ensimmäisenä. Kyllä siinä oli värissä ihmettelemistä komean siniseen vivahtavan pojan putkahtaessa maailmaan. Förstiksi tämä pentu kutsumanimeltään ilmeisesti jääkin :) Förstinkään ei tarvitse olla ilman koirakaveria, sillä silläkin on oma koti-wipu, MaXwin Dobri nimeltään. Dobrin äiti on MaXwin Zippy, joka on myös Förstin äidin MaXwin Freidan äiti. Dobrilla ja Freidalla vain on eri isät. Dobrin lisäksi Försti pääsee tutustumaan salukien ihmeelliseen maailmaan Pipu-salukin (El Hamrah Namira) myötä. Noinkohan Pipun häntä herättää riehakkaassa Försti-herrassa pientä vietinpoikasta. Toivotamme oikein paljon iloa ja onnea raitapaita Förstille perheineen yhteiseloon :)
Tammikuu
28. tammikuuta 2012
Ensimmäiset MaXwin H-pennut lähtivät tänään uusiin koteihinsa. Narttu MaXwin Hipster muutti Suvi Tiihosen perheeseen Mikkeliin. Kaunis ja ihanainen Blondimme kuuntelee nykyään nimeä Hippu. Hipulla on perheessään whippet-kaveri: Paletin Sangria aka Seri. Kiva on kaverin kanssa juoksennella. Hippu ja Seri ovat sukua, sillä Serin isä on MaXwin El Tiempomme aka Jerry. Yhteinen MaXwin-nimittäjä Hipulla ja Serillä on MaXwin kennelin omistama ja kennelimme kantanarttu Oochigea's Vanille aka Taika (Belgia). Taika on sekä Hipun että Serin isomummo. Toivotamme oikein paljon iloa ja onnea Hipulle perheineen yhteiseloon :)
Myös narttu MaXwin Hulabaloo muutti tänään uuteen kotiinsa: Johanna Kakon perheeseen Helsinkiin. Suloisesta ja energisestä Impi-tytöstämme tuli Taiga. Taigankaan ei tarvitse olla ilman koirakaveria, sillä Taigan kämppiksenä on irlanninsetteri Wilma. Setterin hännällä onkin kiva harjoitella vieheen perässä kirmailua ... Taiga on kennel MaXwinin sijoitusnarttu. Toivotamme Taigalle perheineen myös oikein paljon iloa ja onnea yhteiseloon :)
Tässä vielä linkki veljesten MaXwin Happyhour & Hooligan puruluunsyöntivideoon :) Selvästi ovat sukua Taika the Linssiluteelle nämä pojat.
1. tammikuuta 2012
Vuosi on vaihtunut, ja olemme saaneet tänään nauttia uskomattoman kauniista päivästä ainakin täällä pääkaupunkiseudulla. Voi tätä valon määrää ja pientä kirpeää pakkasta!
Kennel MaXwin toivottaa kaikille lukijoilleen onnea ja menestystä vuodelle 2012. Toivottavasti säät jatkuvat näin vuoden vaihtuessa yhtä kauniina kuin tänäänkin. Kevättä kohti kohinalla :)
Ohessa muutama ulkoiluvideo Minnan tiimin tämänpäiväiseltä lenkiltä. Kerrottakoon myös, että myöhään eilen illalla tuli kirjoitettua uusi artikkeli Elukkajuristi-blogiin.
(Kuvassa Oochigea's Vanille aka Taika, 14 vuotta 7 kuukautta).
Laitetaan vielä muutama pentuvideo tämän viikon tiistailta (27.12.). Ensi viikolla otetaan sitten taas uusia videoita :)
- Video 1 (Blondi köllöttelee)
- Video 2 (Nasse rakastaa Blondia)
- Video 3 (Nasse leikkii Förstin kanssa)
- Video 4 (Nasse leikkii Iso-H:n, Blondin ja Impin kanssa)
- Video 5 (Lempi, Jööti ja Blondi lepuuttavat, Iso-H, Försti, Impi ja Nallukka leikkivät)
- Video 6 (Impi ja nallukka leikkivät, Blondi nukkuu)
- Video 7 (Blondi nukkuu, Nallukka ei)
- Video 8 (Nallukkaa leikityttää)

|