|
 6. toukokuuta 2006
Tintti-griffonimme sai aamuyöstä epileptisen kohtauksen. Sen jälkeen, kun heräsimme kohtaukseen, kohtausta kesti viitisen minuuttia, ja se oli raju. Kohtauksen mentyä ohitse alkoi jotakin, mitä emme osanneet odottaa. Olimme aina luulleet - Tatzi-snautserin epilepsiakohtausten vuoksi - että koira on äärettömän väsynyt epilepsiakohtauksen jälkeen, mutta Tintillä kävi toistepäin. Se ei olisi millään halunnut pysyä paikoillaan. Soitimme yöllä Pieneläinsairaalaan, josko meidän olisi kannattanut lähteä sinne, mutta siellä pidettiin parempana, että pysyisimme kotona ja odottaisimme, että Tintti rauhoittuisi. Riskinä oli, että se olisi saanut uuden rajun kohtauksen liikkeelle lähtemisen vuoksi. Muutenkin oli vain odotettava, että tilanne ns. menee ohi. Niinpä me rauhoittelimme tätä pientä 15-vuotiasta vanhustamme. 4 tuntia kaikkinensa!
Tinttiä ei voinut päästää kohtauksen jälkeen kulkemaan vapaasti, koska se meni kuin päätön kana päin seiniä ja huonekaluja. Tinttihän oli sokea, mutta se osasi kulkea kotona, oli oppinut reitit. Luimme netistä, että epileptisen kohtauksen jälkimaininkina voi olla, että koirasta tulee rauhaton ja se kävelee päin seiniä (siis ihan näkeväkin koira). Pidimme kohtauksen jälkeiset ensimmäiset kolme varttia Tinttiä suht paikoillaan, sillä se olisi ollut vaaraksi itselleen. Sen jälkeen se rauhoittui hieman, mutta halusi edelleen olla liikekannalla. Tyttö sai kävellä remmissä, ja se käveli non-stop. Yritimme aina välillä saada sitä nukkumaan, mutta se ei halunnut. Ei vaikka se oli ihan sippi. Loppujen lopuksi Minna sai sen nukahtamaan kellauttamalla sen nopeasti kyljelleen ja alkamalla kammata sitä. Siihen se jonkun kerran yrittämisen jälkeen nukahti. Tintti oli trimmattavana koirana tottunut karvojensa hypistelyyn, ja se nukkui aina näiden turkinhoitosessioidensa aikana - paitsi suihkuun joutuessaan.
Oli tullut aika tehdä päätös. Tintillä ei ollut ollut epilepsiaa, joten oli selvää, että kyse oli vanhuuteen - johonkin vanhuuden vaivaan siis - liittyvästä epilepsiasta. Jossakin oli jotakin häikkää, joka aiheutti kohtauksen. Olimme jo jonkin aikaa miettineet, milloin vanhan koiran voidaan katsoa olevan siinä kunnossa, että sille tulisi tehdä eutanasia. Kysyneet itseltämme, onko Tintti vielä sellaisessa kunnossa, että se nauttii elämästä. Meidän mielestämme kun vanhuus ja sen mukanaan tuomat normaalit rajoitteet eivät ole peruste lopettaa koira. Toinen asia sitten ovat sellaiset vaivat, jotka selkeästi alentavat koiran elämänlaatua. Nämä ovat näitä vaikeita kysymyksiä. Olimme pohdiskelleet talvella, että vielä tuntuu Tintti nauttivan elämästään mutta että rajoilla ruvetaan kohta liikkumaan. Ajattelimme, että kesän vielä nautimme auringosta ja kärpäsistä mutta että syksyllä saattaa jo olla aika luopua ystävästä.
Päätös Tintin lopettamisesta oli yhtä aikaa helppo ja vaikea. Mitä kaikkea sitä tulikaan siinä lauantaiaamupäivänä mietittyä! Tintti oli jo melko normaalissa kunnossa iltapäivän aikaan, mutta Minna oli tehnyt päätöksensä. Oli aika tehdä viimeinen palvelus ystävälle ja antaa sen mennä. Niin koville kuitenkin otti tämä yllättäen tullut tapahtuma, että oli pakko "huijata" itsensä siinä hetimiten elukkatohtorille. "Mennään nyt vain katsomaan ja kuuntelemaan, mitä eläinlääkäri sanoo, vielä ei tarvitse tehdä päätöstä, sen voi tehdä vaikka vasta huomenna." Tosiasiassa Minna oli kuitenkin jo päättänyt, huomista emme odottaneet. Ei Tintin tarvinnut odottaa.
Tintin lopettaminen ja kuolema oli koiraelämämme kovin paikka. Kovia paikkoja tulee tulevaisuudessakin, mutta ei näin kovaa. Tintti on aina ollut ihan spesiaalitapaus perheessämme eikä senveroista toista tule. Paljon yhdessä saimme, jos jotakin olisi vielä saanut toivoa, niin ei näin dramaattista loppua. Olimme jo ehtineet tuudittautua ajatukseen, että ehkä syksyllä kaikessa rauhassa. Että ensin nautimme kesästä ja kärpäsistä. Mutta elämä on yllätyksiä täynnä. Miten ihanaa kuitenkin, että me saimme edellisenä viikonloppuna olla yhdessä vappuna mökillämme Tammisaaressa, jossa Tintti viihtyi. Jälkeenpäin ajatellen se tuntui jonkinlaiselta tiedostomattomalta hyvästien jättämiseltä. Minnalla oli koirien kanssa aivan ihastuttava parituntinen haravointisessio pihalla. Tintti oli osan aikaa mukana ja mennä viipotti siihen malliin lehtikasojen päällä, ettei vanhuudesta tietoakaan. Pitkästä aikaa Minna myös ajoi autolla yksin kaikkien koirien kanssa, Tintti siis mukana myös. Tintti oli omalla tutulla paikallaan: Minnan apukuskina pelkääjän paikalla punaisissa turvavöissään whippetien ollessa farkun perällä "sikaosastossa". Tällaista matkaamista tapahtui paljon Tintin ollessa nuorempi, kun se vielä liikkui aktiivisesti kaikkialle - esimerkiksi harkkoihin ja kisoihin. Vanhemmiten se oli mukana oikeastaan vain silloin, kun koko perhe lähti liikeenteeseen: turvallisesti Minna-mamman sylissä turvavöissä Tmun ajaessa.
Mökille Tintti matkasi vielä kesällä 2006, mutta tällä kertaa uurnassa. Mielissämme ja sydämissämme se matkaa alati mukanamme kaikkialle.
|
