Rotumääritelmä
Whippet FAQ

Whippet


Whippet on FCI:n (Fédération Cynologique Internatinale) 10 ryhmään eli vinttikoiraryhmään kuuluva rotu. Eri vinttikoirarotuja yhdistää rakenteen lisäksi niiden käyttötapa. Näöllään metsästäviä vinttikoiria on käytetty eri puolilla maailmaa - ja käytetään joissakin maissa edelleen - riistanmetsästyksessä. Tänä päivänä monet vinttikoirarodut kilpailevat aktiivisesti rata- ja maastojuoksukilpailuissa. Whippetien historiaan juoksukilpailut ovat kuuluneet jo aikojen alusta. Tänä päivänä rotumääritelmässäkin todetaan, että rodun käyttötarkoituksena on kilpajuoksu. Juoksukilpailujen lisäksi whippetejä ja muita vinttikoiria näkyy koiranäyttelyissä sekä vähäisessä määrin jopa tottelevaisuuskokeissa ja agilityssä.

Whippet on vinttikoiraryhmän roduista pienimmästä päästä. Rotumääritelmänmukainen säkäkorkeus on nartuilla 44 - 47 cm ja uroksilla 47 - 51 cm. Ratajuoksukilpailuissa narttujen kokorajana on sekä kansallisissa että kansainvälisissä arvokilpailuissa 48 cm. Ylikorkeat whippetit juoksevat kansallisissa arvokilpailuissa omassa sarjassaan, kansainvälisissä arvokilpailuissa niitä ei nähdä.

Whippetin alkuperämaana pidetään Isoa-Britanniaa (FCI). Lähteiden mukaan rodussa on käytetty niin englanninvinttikoiraa (greyhound), italianvinttikoiraa kuin eri terrierirotujakin. Whippetin rakenteen tulisi ilmentää yhtäältä voimaa ja vahvuutta, toisaalta jaloutta ja siroutta. Kaikki väriyhdistelmät ovat sallittuja. Whippetejä löytyykin vitivalkoisesta pikimustaan, vaaleasta fawnista punertavaruskean kautta tummaan brindleen. Värien kirjo on melkoinen. Whippetin värien periytymisestä voi lukea englanniksi kennel Runswiftin sivuilta.

Luonteeltaan whippetit ovat yleensä varsin sosiaalisia koiria. Ne tulevat pääsääntöisesti hyvin toimeen niin ihmisten kuin muiden koirienkin kanssa. Liekö syy terrieritaustassa vai missä, mutta poikkeuksiakin on. Whippeteistä löytyy myös kipakoita yksilöitä.

Whippetit lienevät vinttikoiraroduista miellyttämisenhaluisimpia, joten normaali tapa- ja peruskoulutus eivät vaadi omistajalta mahdottomia. Whippetit ovat yleensä mitä mainioimpia lemmikkikoiria aktiiviseen kotiin, jossa tykätään lenkkeillä koiran kanssa. Mitään tuntitolkulla lenkkeilyä nämä koirat eivät kaipaa, ne tykkäävät enemmänkin vauhdista. Whippetit osaavat nauttia niin vauhdin hurmasta vapaana juostessaan kuin peittojen pehmeydestäkin kotona vällyjen välissä köllötellessään. Whippetin halu juosta vapaana ja sen ajovietti asettavat kuitenkin vaatimuksia whippetin pidolle, mikä on syytä huomioida omasta puikkonokasta haaveiltaessa.

Whippetistä kiinnostuneita kehotamme pistäytymään whippetien rotujärjestön Whippet-Harrastajat ry:n kotisivuilla. Kyseisiltä sivuilta löytyy paljon tietoa whippeteistä ja rodun kanssa harrastamisesta. Omilla sivuillamme esittelemme rotua rotumääritelmän lisäksi Whippet FAQ -sivulla olevilla kysymyksillä ja vastauksilla. Harrastuslajeista keskitymme esittelemään nimenomaan ratajuoksua eli racingiä, jota itse koirinemme harrastamme. Myös maastojuoksusta eli coursingista kiinnostuneet saanevat sivuilta jotakin hyödyllistä tietoa itselleen.

Toivotamme kaikille lukijoille iloisia hetkiä whippetiemme maailmassa!

Jos haluat kysellä meiltä lisää tietoa whippetistä, ota rohkeasti yhteyttä. Yhteystietomme löytyvät täältä.

alkuun

Copyright 1999-2011 Teemu Soininen ja Minna Ruotsalo - Kaikki oikeudet pidätetään.